tiistai 5. heinäkuuta 2016

Muutos ja uudenlainen työ lisääntyy!


Olemme olleet juhannuksen aikaan runsaammassa uutistulvassa kuin koskaan. Perinteinen rauhallinen juhannus vaihtui monella muutoksen pohdintaan, kun Englannin äänestyspäätös varmistui. Brittien päätös erota EU:sta johtaa todennäköisesti uudenlaiseen epävarmuuden aikaan koko Euroopassa. Tämän myötä yhteiskuntaan ja ihmisille syntyy vääjäämättä uudenlainen epävarmuuden ja muutoksen tila.

Itse uskon, että tulevaisuudessa yhä useamman elämä joka koostuu mosaiikkimaisista paloista, jossa asiat kulkevat limittäin. Aamulla herätään ja tehdään henkilökohtaisia toimia, sitten tehdään töitä, välissä jotain muuta ja illalla taas töitä. Päivä paloitellaan niin, että aina tehtäviä tehdessä nautitaan niistä ja ne ovat tärkeitä. Pienistä paloista jokaisen meistä olisi kyettävä muodostamaan mielekkäitä kokonaisuuksia.

Kun tämä mosaiikkimaisuus ja työn pirstaloituminen kiihtyy, jää jokaisen meidän vahvuudeksemme se vahvin osaamisemme, joka löytyy sisältämme. Sillä yksi asia on suhteellisen pysyvä: ihminen ja ihmismieli. Mikäli me tunnistamme ja tunnustamme osaamisemme, sen minkä työn tekemisestä pidämme, hallitsemme mieltämme ja ajankäyttöämme, ei mikään muutos ole meille mahdoton eikä synnytä pelkoa. Kykenemme synnyttämään valtavasti uusia työtilaisuuksia osaamisestamme, jos vain niin päätämme ja haluamme. Toki se vaatii työtä, tilaisuuksiin tarttumista, mutta murroskohta on sen oikein oivaltaville koettelemusten sijaan riemusoittoa.

HomCare on työllistänyt olemassaolonsa aikana tuhansia tekijöitä. Osa 80-luvulla aloittaneista jälleenmyyjistä on edelleen mukana toiminnassa ja tekemisen ilo on vahvempaa kuin koskaan! Ilokseni olen saanut todeta, kuinka nämä ”mestarit” ovat lähteneet mukaan koulutuksiin, oppiakseen uutta, jakaakseen tietoa ja synnyttääkseen vahvasta osaamisesta uusia alkuja ja työtilaisuuksia. Elinikäinen oppiminen ja kehitys onkin juuri tätä: Ne eivät lopu koskaan! Sen ymmärrettyämme emme anna muutospelon hallita tekemistämme, vaan menemme vastatuuleen pelkoa kohti, kuten vesitasokin nousee lentoon aina vastatuuleen, kohotakseen korkealle!

terveisin,
Jaana Villanen 

___________________________________________________________________________________

LINKKEJÄ

Siistiä-blogi / Kodinhoito, Maarit Huttunen  LUE TÄSTÄ
HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________