tiistai 17. toukokuuta 2016

Intuitio päätöksissämme



Olin kuuntelemassa Anne Kukkohovin esitystä intuition roolista ja merkityksestä. Puheenvuoro laittoi minut miettimään intuitiota, sillä se on niin monimerkityksellinen ja sen vaikuttavuutta päätöksenteossamme on hankalaa määrittää. Myös Anne totesi, ettei intuition rooli ole suoraan määriteltävissä, eikä se ole todennettavissa. Intuitioon vaikuttavat hiljaiset signaalit ja niitä on opeteltava kuuntelemaan. Vaikka jokin asia ei vaikuttaisi hetkessä merkitykselliseltä, on opeteltava kuuntelemaan myös asian ohi.

Anne kertoi yrityksestään ja siitä, kuinka hän hakee yritykseen toimitusjohtajaa. Vaikka hänellä on haastateltuna ja mahdollisuutena valita kompetenssiltaan pätevä henkilö, valinta ei kuitenkaan ”tunnu” hyvältä - jokin kalvaa, vaikkei mitään järjellistä syytä olekaan selitettävissä. Monesti se, että menemme kärki edellä asioihin, voi johtaa harhaan ja merkityksellinen asia löytyykin sivulauseesta tai sivuseikasta, joka muuttuu intuition avulla toisiin asioihin yhdistäessä pääasiaksi. Kun olemme menneessä olleet insinöörien luvattu maa, emme ole uskaltaneet, että päätöksiä voi perustella myös kokemukseen perustuvalla tunteella, eikä rationaalista syytä olekaan heti löydettävissä.

Anne Kukkohovi totesi nerokkaasti puheenvuorossaan, ettei intuitio ole inspiraatiota, vaan intuitio on rauhaa. Totta! Olemme tallentaneet jokaisen pienenkin yksityiskohdan elämästämme alitajuntaamme. Kun joku tilanne vaatii meiltä toimintaa tai päätöksentekoa, toimii alitajunta hyväksemme ja vaatii tiedon esilletuloa. Tietoinen mielemme ei kykenisi käsittelemään niin valtavaa määrää tietoa ja etsimään kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa tietoa, mutta alitajuntamme kykenee siihen – voidaan sanoa, että käytämme intuitiotamme. Onnistunut päätöksenteko nojaa tietoisen ja vaistomaisen ajattelun tasapainoon, kykenemme tekemään kestäviä ratkaisuja sekä toimimaan moraalisesti vahvalla pohjalla vaativissakin tilanteissa.

Uskalla siis olla intuitiivinen HomCaren toiminnassasi! Käytä tunteita päätöksissäsi, sillä voit menestyä HomCaressa olemalla juuri se, kuin olet!

terveisin,
Jaana Villanen 

___________________________________________________________________________________

LINKKEJÄ

Siistiä-blogi / Kodinhoito, Maarit Huttunen  LUE TÄSTÄ
HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________