tiistai 15. maaliskuuta 2016

”Anna intohimon viedä, sillä sen avulla lopulta pärjäät”


Asenne itsensä johtamiseen lähtee sinusta itsestäsi ja sinun omasta halustasi oppia ja kehittyä. Moni pohtii työssään, miten motivoitua aina uudelleen ja uudelleen työhön, jota on tehnyt jo ehkä pitkään. Tähän ei tietysti ole yhtä ”joka paikassa toimivaa ratkaisua”, vaan jokaisen tulee itse selvittää tämä itselle. On pohdittava ja selvitettävä tekemisen syitä jo silloin, kun hakeutuu tietylle toimialalle. Alaa valittaessa tulisi huomioida oma intressi, osaaminen, koulutus ja näistä syntyvät mahdollisuudet. Itse uskon, että pitää olla motiivi, joka johtaa menestykseen ja motiivia ei synny ilman intohimoa. 

Naisilla tulisi olla enemmän uskallusta valita sellainen työ, mihin hänellä on tai syntyy intohimo. Löytäessään sellaisen työn, hän ei enää laske tunteja tai päiviä vaan haluaa tehdä ja kehittää itseään ja samalla tulee motivoituneeksi ja kehittäneeksi työtään. Samanaikaisesti intohimo auttaa saavuttamaan asioita, joista toiset ajattelevat, miten hän on saanut tällaisen asian aikaan? On myös muistettava, että ilman intohimoa luovutetaan helpommin.

Uskon, että naisille oma henkilökohtainen menestystarina syntyy siitä, kun henkilö hallitsee ja kokee hallitsevansa omaa elämäänsä. Kun hän päättää asioista omaksi parhaaksi katsomallaan tavalla, kun hän on tyytyväinen siihen, mitä hän tekee ja kun se on balanssissa muun elämän kanssa, hän on menestynyt. Tässä työ, jossa on mahdollisuus itse säädellä omaa työaikaansa – ja paikkaansa, on mitä loistavin vaihtoehto. Siksi odotankin innolla tulevia naisteniltoja, joissa pääsen kuulemaan upeita tarinoita naisilta, jotka ovat työskennelleet jopa vuosikymmeniä HomCaren tuotteiden parissa! Onneksi tämä mahdollisuus on taas tarjolla laajemmin tänä keväänä muillekin! Tule mukaan!

Ota myös nämä menestymisen vinkit haltuusi:

1. Vietä aikaa itsesi kanssa. Mieti, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, selvitä vahvuutesi ja omat arvosi.

2. Vahvista viestintätaitojasi ja opettele perustelemaan kantasi. Opettele myös astumaan esiin ja esittämään näkemyksesi.

3. Verkostoidu ja pyydä apua muilta. Etsi itsellesi mentori, valmentaja, joka haastaa sinua kehittymään.

4. Kokeile ja tutki uutta. Opettele sietämään epävarmuutta ja sitä, ettei asiat ole ihan täydellisesti eikä yksi ihminen tiedä kaikkea.

5. Kohteliaisuus avaa ovia. Kiitä niitä, jotka ovat sinua matkan varrella auttaneet ja laita hyvä kiertoon.

Lähde: Maaretta Tukiainen ja Jaana Villanen: Huippunaiset. Menestystarinoita. Kauppakamari, 2016.

terveisin,
Jaana 

___________________________________________________________________________________

LINKKEJÄ

Siistiä-blogi / Kodinhoito, Maarit Huttunen  LUE TÄSTÄ
HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________