torstai 25. elokuuta 2016

Fiilistä myyntiin!



Vaikka startista on kulunut jo pian kaksi viikkoa, haluan vielä kerran kiittää kaikkia startissa mukana olleita!

Minulle on aina ollut tärkeää se, että töitä tehdessä on positiivinen fiilis ja hyvä henki, sillä näin se välittyy myös muille – ennen muuta asiakkaille. Mikäli työn tekee ”jollakin tavalla”, se myös näyttää juuri siltä eikä välttämättä herätä huomiota, siihen ei uskota eikä herätä asiakkaasi kiinnostusta. Uskon, että otettu työ pitää tehdä tosissaan ja suunnitellusti. Siihen, miltä yrityksesi tuotteet ja ilme näyttävät, on panostettava loputtomasti.

Startissa oli upea henki päällä ja saimme kaikki huomata, että paikalla oli ainoastaan avainpelaajia; ainuttakaan merkityksetöntä pelaajaa ei ollut, olivatpa läsnäolevat asiakkaita tai jälleenmyyjiä. Näin on kaikessa HomCaren toiminnassa: Olemme kaikki osa tiimiä ja tekemiselläni ja sanomisellani on vaikutusta siihen, miten toisen viesti vastaanotetaan! Siksi on hyvä muistaa, että innostus ja fiilistely ei tarkoita sitä, että vedät myyjänä ”omaa showta”. Vaikka meillä onkin vapaus toimia omalla tavallamme, meillä on myös vastuu tiimin jäsenenä auttaa toista HomCaren tiimin jäsentä onnistumaan työssään.

Puheenvuorossani painotin myös oman innostuksen lähteen etsimistä ja tekemisen tinkimättömyyttä: Mitä teetkin, tee se tinkimättömästi asettamiesi tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä silloin menestyksen avaimet ovat käsissäsi. Kun kuuntelet asiakkaita ja heidän tarpeitaan, hankit uutta tietoa ja hyödynnät sitä uudella, sinulle ominaisella tavalla, synnytät parhaimmassa tapauksessa merkittävää hyötyä ja lisäarvoa sekä asiakkaalle, omalle liiketoiminnallesi että myös muille HomCaressa toimiville. Kun kaikki toimimme samalla tavoin, positiivinen tekemisen fiilis kohoaa aina vain!

Pidä startin hyvä fiilis yllä ja ota tavoitteeksi, että pyrit jättämään aina keskustellessasi toiselle osapuolelle positiivisen mielen. Kun oma asenteesi on kohdallaan, nautit työstäsi, joka näkyy kaikessa tekemisessäsi ja toiminnassasi.

Anna itsellesi mahdollisuus loistaa HomCaren avainpelaajana työssäsi! Pystyt siihen kyllä!


terveisin,
Jaana Villanen

___________________________________________________________________________________

LINKKEJÄ

Siistiä-blogi / Kodinhoito, Maarit Huttunen  LUE TÄSTÄ
HomCare Finland Oy kotisivut  www.homcare.fi
Haluatko lisätuloja? Siirry sivustolle www.siistia.fi
HomCare Finland Oy Facebookissa Siirry Facebookiin
___________________________________________________________________________________